Basic HTML Version
138
jopa vaarallisia. Kun vene on aallonpohjassa, Wesley vetää hain
veneen uimakannelle. Hän asettuu nopeasti hajareisin lihavan
naaraan päälle irrottaakseen koukun sen kaikista hammasriveistä.
”Silvertip”-lajin hai louskuttaa leukojaan hänen peräänsä ja kiemur-
telee kuin käärme. Wesley joutuu pitelemään sitä koko painollaan.
Hai on voimakkaampi ja isompi kuin hän oli odotta-
nut. Lopulta noin 60-kiloinen hai voittaa painiottelun,
ja Wesley joutuu hyppäämään kiireesti veteen sitä
karkuun. Me muut arkajalat suojaudumme veneen
istuinkaukalon taakse ja odotamme huolissamme
Wesleyn paluuta.
Kun näytelmä on ohi ja hai uiskentelee taas ve-
dessä, Benny on maailman onnellisin mies.
– En vaihtaisi tätä edes miljoonavoittoon. Tämä
on paras voitto, PARAS voitto ikinä!, Benny ylistää
silmät kyynelissä.
TIETOISTA EKOMATKAILUA
Yksi maailman harvoja jäljellä olevia trooppisia
paratiiseja on Seychelleillä, eikä se ole sattumaa.
Saarivaltiossa ymmärrettiin jo varhain, että paratiisin
säilyttäminen edellytti matkailun rajoittamista. Saari-
ryhmään halutaan mieluummin vähän matkailijoita,
jotka kuluttavat paljon rahaa ja arvostavat koske-
matonta luontoa, kuin shoppailusta ja yöelämästä
kiinnostuneita budjettimatkailijoiden laumoja.
Seychellit on nykyään yksi harvoista paikoista
maailmassa, jossa suurin osa merikilpikonnista voi
kivuta rannoille munimaan. Rannat eivät ole täällä
täynnä hotelleja, baareja, aurinkotuoleja ja polku-
veneitä. Täällä myös kilpikonnien poikaset voivat
kuoriutua munistaan ja ryömiä takaisin mereen eksy-
mättä öisten rantavalojen harhauttamina.
Täällä ei ole isoja hotellikomplekseja, ja hotel-
linrakentajien on noudatettava eläinten ja luonnon
suojelua koskevia tiukkoja sääntöjä. Hotelleja on
siten vähemmän ja ne ovat tasokkaampia – ja siksi
myös kalliimpia.
Saaria ympäröivässä meressä ui kaikkia niitä
trooppisia ja pelagisia kaloja, jotka ovat monissa
muissa paikoissa kuolleet sukupuuttoon. Urheiluka-
lastajien ei tarvitse odottaa tärppiä kauaakaan, ja
urheilusukeltajat pääsevät ihailemaan värien ja muotojen runsautta.
Puhumattakaan ornitologeista, joilla riittää saariryhmän 115 saarel-
la runsaasti bongattavaa.
JATKUVASTI VARUILLAAN
Kipparimme Henk huomauttaa, miten tärkeää sekä yksittäisten
toimijoiden että viranomaisten on olla jatkuvasti varuillaan. Luonto
tuhoutuu nopeasti. Esimerkiksi korallikalat pysyttelevät mieluiten
aloillaan, joten ne on helppo kalastaa sukupuuttoon vavalla tai
harppuunalla.
– Kun aloitimme urheilukalastustoiminnan Desrochesissa, ka-
lakanta oli saaren välittömässä läheisyydessä heikentynyt. Kalaa
pyydettiin jatkuvasti hotellin vieraiden ja henkilökunnan ravinnoksi.
Vaikka saarella on harvoin yli 100 henkeä samanaikaisesti, se oli
riittävä määrä uhkaamaan tiettyjä lajeja. Olemme nyt ottaneet uu-
delleen käyttöön tiukat säännöt.
– Jos haluamme säilyttää urheilukalastuksen laadun ja pystyä
ottamaan siitä maksun, meidän on rajoitettava
saalismääriä ja kiellettävä kalastus ajoittain tietyillä
alueilla.
– Huomenna, jos sää sallii, näytän teille ai-
nutlaatuisen paikan, jonne viemme kalastajia vain
erityistapauksissa – Sankt Josephin atollin.
VALKOINEN LAGUUNI
Atolli on sammunut tulivuori, jonka kraatteri on
muodostanut rengasmaisen koralliriutan. Riutan
keskelle muodostuu matalapohjainen laguuni.
Atollit ovat fantastisia kalastuspaikkoja, joissa tuli-
vuoren jyrkänteiden reunoille ja kraatterin keskellä
oleville matalikoille kerääntyy pelagisia kaloja ja
joissa asustaa monia erilaisia vuorovettä suosivia
kalalajeja ja niiden poikasia.
Matka atollille kulkee avomeren halki. Kaksi
400 hevosvoiman moottoria käy täysillä. Matka
on rankka, vaikka olosuhteet ovat tänään suotuisat.
Melkein kahden tunnin kuluttua horisonttiin ilmesty-
vät atollin laakeat saaret, ja näemme, miten Intian
valtameren tyrskyt murtuvat voimalla koralliriuttaa
vasten. Valtavien surffailuaaltojen jyminä kuuluu
kilometrien päähän.
Henk kiertää riuttaa löytääkseen aukon, josta
pääsemme laguuniin. Valtava laguuni on jopa 30
neliökilometrin suuruinen, ja lopulta Henk löytää
sopivan sisäänmenoaukon.
Laguunin sisällä vedenpinta on tyyni. Liu’umme
reelingin yli ja upotamme jalkamme lämpimään
veteen. Kaikki on häikäisevän valkoista ja epätodel-
lista. Jaloissamme uiskentelee kilpikonnia verkkai-
seen tahtiin, ja muutama mureena vilistää pakoon,
kun tulemme liian lähelle. Keskellämme lipuu au-
rinkovarjon kokoisia rauskuja, ja erilaisia pienempiä
haita risteilee jalkojemme ympärillä. Joudumme
välillä tökkimään niitä vavoillamme, etteivät ne
käy liian uteliaiksi. Olen haltioissani, melkein liikuttunut. Olemme
yhdessä niistä harvoista paikoista maailmassa, jonne ihminen ei ole
jättänyt näkyviä jälkiä.
U N E L M A M AT K A